LOMAKAUTEEN VALMISTAUTUMINEN

Heinäkuun aikana osa työterveyden toimipisteistä on avoinna ja palvelee läpi kesän. Osa toimipisteistä suljetaan ja lähivastaanotot järjestyvät avoinna olevissa toimipaikoissa.
Kaikki avoinna olevat toimipaikat ovat käytettävissä ja lisäksi loma-aikoina hyödynnämme myös sähköisiä palveluja ja etävastaanottoja.
Työntekijöiden ja esihenkilöiden sähköiset asiointikanavat toimivat koko kesän normaaliin tapaan.
POLKU-palvelu on työntekijän asiointikanava työterveyteen. Ole yhteydessä ja odota, että sinuun ollaan yhteydessä. Muista hoitaa tarvittavat työterveysasiasi kuntoon ennen lomia.
Asiakaspalvelumme on avoinna normaalisti koko kesän.
SUUNTA-palvelu on työnantajan/esihenkilöiden asiointikanava. Ota yhteyttä ja odota, että sinuun ollaan yhteydessä. Muista hoitaa tarvittavat työkykyasiat kuntoon ennen lomia, esim. työterveysneuvottelut on hyvä pitää ennen lomia tai sopia neuvottelulle ajankohta heti lomien jälkeen.
Työtapaturmatilanteissa toimitaan työnantajan ohjeen mukaisesti.
Työterveyshuollossa ei ole akuuttipäivystystä. Kiireellisissä asioissa voi soittaa päivystysapuun 116117, jossa tehdään hoidon kiireellisyyden arviointi, ohjataan oikeaan hoitopaikkaan tai annetaan hoito-ohjeita. Henkeä uhkaavissa tilanteissa soita hätänumeroon 112.
Lohja Liessaarenkatu 3 E, 08100 Lohja | Avoinna koko kesän. |
Nummela Ridalintie 3, 03100 Nummela | Avoinna koko kesän. |
Borgå Teknikbågen 1 A, 06100 Borgå | Avoinna koko kesän. |
Järvenpää Sibeliuksenkatu 14, 04400 Träskända | Avoinna koko kesän. |
Nurmijärvi Keskustie 5, 01900 Nurmijärvi | Avoinna koko kesän. |
Sibbo Söderkulla torg 3, 01150 Söderkulla | Suljettu 30.6.-3.8.2025. Lähipalvelut Porvoossa. |
Mäntsälä Mustamäentie 42, 04600 Mäntsälä | Suljettu 30.6.-3.8.2025. Lähipalvelut Järvenpäässä. |
Hyvinkää Sähkökatu 28, 05800 Hyvinge | Suljettu 30.6.-3.8.2025. Lähipalvelut Nurmijärvellä ja Järvenpäässä. |
Tuusula Kotorannankuja 10, 04310 Tusby | Suljettu 30.6.-3.8.2025. Lähipalvelut Järvenpäässä. |
Klaukkala Vaskomäentie 2, 01800 Klövskog | Suljettu 30.6.- 3.8.2025 Lähipalvelut Nurmijärvellä. |
Karkkila Valtatie 26 E, 03600 Högfors | Suljettu 30.6.- 3.8.2025. Lähipalvelut Nummelassa. |
Terveisin, työterveys KUTT.FI